Etusivu

Tervetuloa Kennel Pikku Unelman kotsivuille!

“Niin pieni, mutta niin suuri sydän”

Olen ollut koko ikäni koirien parissa. Tällä hetkellä taloudessamme asustelee kaksi kleinspitziä. Ensimmäisen (Kikin) otin seurakseni kun lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja niinkuin rotuun tutusumisenkin myötä arvelin, ihastuin näihin pieniin saksanpystykorviin täysin! Parin vuoden päästä otinkin Kikille kaveriksi Kodan.

Kleinspitz rotuna on energinen ja aktiivinen koira, joka nauttii tekemisestä ja huomiosta. Itse pidän eniten rodussa sen suuresta kiintymyksestä omistajaansa ja pirteästä sekä sinnikkäästä luonteesta. Pienestä koosta huolimatta kleinit ovat hyviä vahtikoiria ja koska metsästysvietti puuttuu, ne pysyvät hyvin pihassa vapaanakin. Kleini sopii uskolliseksi ystäväksi kotiin tai aktiiviseksi harrastuskaveriksi ja kaikkeen siltä väliltä.

Itse harrastan koirieni kanssa näyttelyitä pienimuotoisesti sekä agilitya ja tokoa. Tärkeänä pidän sitä että koirilla on riittävästi virikkeitä ja ohjelmaa elämässä ja meillä ne ovat perheenjäseniä ja kaikessa mukana. Kävin kasvattajan peruskurssin vuonna 2009 ja Kennelnimen hain syksyllä 2010. Olen kasvattanut yhden pentueen ja pidän kasvatuksen pienimuotoisena.

Yhteyttä minuun voi ottaa sähköpostitse

hannamaria.melanen@gmail.com

Kuvat eivät ole virtuaalikenneleiden käyttöön! Kuvat on ottanut Laura Liukko.